Yhteenvetoa sisällissodan perinnöstä

3.5.2018 8.52   Päivitetty 3.5.2018 10.34

Seuran tilaisuus perustui uuden tutkimuskirjallisuuden esittelyyn. Näkökulmia olivat mm. sodan katsominen ulkopuolisin silmin (vertailu muihin maihin) ja mikrohistoria, joka ulottuu myös sodanjälkeiseen aikaan. Professori Juha Siltalapuhui tilaisuudessa aikalaissensibiliteetistä – kukin aikakausi on muistamisessa herkkä tietynlaisille kysymyksille ja selityksille.

Tuomas Teporan ja Aapo Roseliuksen toimittama kirja Rikki revitty maa. Suomen sisällissodan kokemukset ja perintö(Gaudeamus2018) tarkastelee sodan yhteiskunnallisia ja kulttuurisia vaikutuksia aina nykypäivään asti. Se on toimittajien mukaan ensimmäinen tutkimukseen perustuva historiateos, jossa sisällissotaa käsitellään yli sadan vuoden perspektiivillä. Se perustuu vuonna 2014 ilmestyneeseen englanninkieliseen alkuperäisteokseen, jota on täydennetty ja muokattu suomalaiselle yleisölle sopivaksi.

Teoksessa ei siis tarkastella vain vuosia 1917–18 vaan taustoitetaan konfliktia ja seurataan sodan perintöä sotien väliseltä ajalta nykypäivään. ”Tämä avaa näkymiä sodan runteleman yhteiskunnan historiaan, sodan muistokulttuuriin ja muistin politiikkaan, hitaaseen eheytymiseen, eri tulkintoihin, sotaa käsittelevään kaunokirjallisuuteen ja viimeaikaisiin keskusteluihin sodan perinnöstä.” Toimittajat toteavat, että murhenäytelmä itsenäisen valtion alkutaipaleella sisältyy myös kansalliseen eheytymisen tarinaan. Kahtiajakoa tärkeämmäksi nousevat kansakuntaa yhdistävät tekijät, joita ovat taistelu yhteistä vihollista vastaan toisessa maailmansodassa ja sen jälkeen alkanut hyvinvointivaltion rakentaminen.

Eheytymisen alku on ajoitettu tutkimuskirjallisuudessa 1930-luvun alkupuolelle. Tämä kuva kuitenkin tarkentuu uusimmassa Historiallisessa Aikakauskirjassa(1/2018). Ville Okkonen ja Seppo Laamanen toteavat, että konsensuskehitys ei vielä alkanut Mäntsälän kapinan kukistumisesta ja äärivalkoisen aktivismin päättymisestä. Oikeistoradikalismi institutionalisoitui eduskunnan lainsäädäntövallan puitteissa toteutuneeksi kamppailuksi, jossa kolme eduskuntaryhmää (yhtenä myös Maalaisliitto) olivat valmiita puuttumaan suomalaisen demokratian perusteisiin. Todelliset edellytykset niin sanotulle punamultayhteistyölle syntyivät vasta vuoden 1936 eduskuntavaalien jälkeen.