Viestintää omalla tyylillä

3.5.2018 8.51   Päivitetty 3.5.2018 10.35

Asiantuntijoilta edellytetään aktiivista otetta viestintään ja oman työnsä yleistajuistamiseen. Viestintää oman toimen ohella tekevälle on suuri helpotus oivaltaa, että viestinnässä voi onnistua monin eri tavoin ja omalla tyylillä. Suuri osa asiantuntijoista haluaa itse kertoa työstään – viestinnän edelle vain ajavat muut asiat. Viestimisen esteiksi asettuvat monesti myös kokemuksen ja tiedon puute.

Viestinnän kouluttaja Camilla Ukkosen mukaan (Sarana16.3.2018) viestinnän perussääntöjen ja vaaran paikkojen tunteminen antaa varmuutta viestiä niin perinteisessä kuin uudessakin mediassa. ”Uskallus viestiä syntyy kahden oleellisen seikan ymmärtämisestä: viestinnässä pärjää kaupunkilaisjärjellä eivätkä viestinnän perussäännöt ole mullistuneet samaa tahtia kuin mediamaisema.”

Viestintä alkaa tuntua hallittavissa olevalta, kun se saa hahmon. Ensimmäiseksi piirretään ääriviivat miettimällä omat tavoitteet viestinnälle: Miksi haluan kertoa työstäni? Viestinnän kuva tarkentuu myös tiedon kautta: Mitä työkaluja voin käyttää? Millaisia vastaanottajaryhmiä voin puhutella? Miten voin yleistajuistaa tekstiäni? Voiko tiedettä tarinallistaa? Mitä journalistinen ajattelu pitää sisällään?

Tiedon rinnalla toinen tärkeä viestinnän tukiranka syntyy oman roolin pohtimisesta. Somessakin voi toimia omannäköisesti. Myös viestinnän tapa on syytä tehdä itselle sopivaksi: toiselle viestinnän tarkka aikataulutus tuo ryhtiä, toiselle sopii tilanteen mukaan ja spontaanisti viestiminen.