Sotasaalista ja kirjavarkauksia

14.6.2017 13.16

Ruotsalainen tietokirjailija Anders Rydell on otsikoinut kirjansa Kirjavarkaat. Natsi-Saksa kirjoitetun kulttuurin tuhoajana (Gummerus 2016) yhden luvun havainnollisesti: ”Juutalaistutkimuksia ilman juutalaisia”. Juutalaista kirjallisuutta otettiin talteen, mutta ihmisiä kuljetettiin tuhottaviksi. Rydellin kirja on erinomainen kuvaus viime maailmansodan unohdetuista tapahtumista, kun Saksa pyrki laajenemaan myös ideologisesti.

Rydell kiertää nykyhetken Eurooppaa ja tutkii tapahtumia, joissa natsijohtajat yrittivät kilvan rakentaa ideologiaa valtakuntansa perustaksi. Näihin toimenpiteisiin kuuluivat Euroopan eri kaupunkien juutalaisväestön eristäminen, kuljetukset ja tuhoaminen. Samalla ryöstettiin tai hävitettiin yhteisöjen ja asukkaiden omaisuus ja kirjat. Kaupunkeja olivat mm. Pariisi, Amsterdam, Praha, Kiova, Vilna, Rooma ja Thessaloniki. Ryöstöjen kohteeksi joutuivat myös vapaamuurarit, sosialistit, kommunistit ja muut ideologiset vastustajat.

SS-johtaja Heinrich Himmler ja kansallissosialistien pääideologi Alfred Rosenberg halusivat kumpikin hallita Euroopan kirjallista kulttuuria. Himmler rakensi ryöstöillään jättimäistä valtion vihollisten kirjakokoelmaa. Rosenbergin oli vielä korkealentoisempi. Hänen kansallissosialistisen koulujärjestelmänsä piirissä kasvatettaisiin kolmannen valtakunnan eliittiä ja tutkimusten avulla myöhemmin oikeutettaisiin juutalaisväestön tuhoaminen. Hohe Schulen alaisuuteen kaavailtujen lukuisien instituuttien oli määrä avautua sen jälkeen, kun Saksa oli voittanut sodan, samoin Chiemseen rannalle Baijeriin suunniteltu korkeakoulu. Suurten tutkimuspanosten oli määrä toteutua, kun natsihallinnon ideologisilta vihollisilta varastettu materiaali oli saatu kunnolla lajiteltua ja arvioitua. Frankfurtissa Rothschild-suvun omistamaan palatsiin avattu ”Juutalaiskysymyksen tutkimuksen instituutti” oli näistä instituuteista ainoa, joka toimi sodan aikana.

Kymmeniä miljoonia kirjoja katosi ryöstöoperaatioissa, jotka ulottuivat Atlantin rannikolta aina Mustallemerelle saakka. Sodan lopulla laajamittaista ryöstötoimintaa harjoitti myös Neuvostoliitto. Se haki korvausta Saksan aiheuttamille tuhoille ja sai haltuunsa mm. Pariisin Turgenev-kirjaston laajan venäläisen kirjallisuuden kokoelman, joka oli alkuaan venäläisten emigranttien kokoama. Sodan jälkeen ainoastaan murto-osa natsien ryöstämistä kirjoista palautui omistajilleen ja kaikkein eniten kärsivät yksityiset kirjanomistajat. Esimerkiksi Ranskaan palautui 320 000 kirjaa arviolta 1,7 miljoonasta ryöstetystä teoksesta. Yksittäisten kirjojen, kirjastojen ja arkistojen restituutio eli palautus alkuperäisille omistajilleen on ”salapoliisityötä” ja varsinkin Venäjälle arka poliittinen kysymys.

Sotasaalisesineistöä kerättiin myös Suomesta. Hannu Takala kertoo kirjassaan Puna-armeijan sotasaalis (SKS 2017) Karjalan kulttuuriomaisuuden ryöstöstä vuosina 1939–41. Puna-armeijan harjoittama sotasaalisesineiden keruu alkoi Suomelta talvisodan päättäneessä rauhansopimuksessa saaduilla alueilla jo keväällä 1940. Viimeistään kesällä 1940 varsinaiset sotasaalisvarastot olivat niin valmiita, että niistä saatettiin etsiä arvokasta omaisuutta museoiden kokoelmiin. Varastoihin kerätyn esineistön määrä vaihteli muutamista yksittäisistä esineistä satoihin tuhansiin. Erillisenä sotasaalistavarana neuvostoliittolaiset käsittelivät mm. taideteoksia ja kirjoja.

Kulttuuriperinnön suojelua varten on solmittu toisen maailmansodan jälkeen useita sopimuksia, joista vuonna 1954 allekirjoitettu Haagin sopimus on kattavin. Sopimuksessa käsitellään kulttuuriomaisuuden suojelua aseellisten konfliktien ja miehitystilanteiden aikana eri näkökulmista. Haagin sopimuksen rinnalle syntyi UNESCOn yleissopimus vuonna 1970. Myös valtiot ovat tehneet keskenään sopimuksia.