Kiista Tampereen uuden yliopiston autonomiasta

22.3.2018 6.53

Tampereen uuden yliopiston on määrä aloittaa toimintansa 1.1.2019. Uuden yliopiston johtosääntö aiheutti helmikuun alussa ulosmarssin ja palauteryöpyn Tampereen yliopistossa. Tampereen uuden yliopiston kiistellyssä johtosäännössä on todettu olevan lainvastaisia kirjauksia, jotka rajaavat yliopistojen perustuslailla turvattua itsehallintoa.

Professoriliiton paikallisosaston puheenjohtaja Mari Hatavara pitää erittäin valitettavana uuden korkeakouluyhteisön näkemysten sivuuttamista vielä johtosääntöluonnoksen kommentointivaiheessakin. Kahdesta yliopistosta ja yhdestä ammattikorkeakoulusta muodostuvaa korkeakouluyhteisöä edustavan Tampere3-neuvottelukunnan vaatimukset lainvastaisten kirjausten muuttamisesta eivät tuottaneet tulosta.

Lainvastaisuudet käyvät ilmi lausunnoista, jotka yliopistoyhteisö on pyytänyt julkisoikeuden professori Juha Lavapurolta (Turun yliopisto) ja hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpäältä (Helsingin yliopisto). Lainvastaisuuksia sisältyy esimerkiksi kirjauksiin siitä, miten yliopiston hallitus nimitetään ja kuka toimii yliopiston monijäsenisen hallintoelimen puheenjohtajana. Oikeusasiamiehelle jätetyssä kantelussa pyydetään selvittämään Tampereen yliopiston siirtymäkauden hallituksen menettelyjen sekä johtosäännön lainmukaisuus.