Uutiset

14.6.2018

Lehden artikkeleissa käsitellään historiantutkimuksen etiikkaa, aikamme traagisuutta, Suomen lähiajan politiikkaa, ordoliberalismia ja Mesopotamian lääketiedettä.

14.6.2018

Kansalaisten vapaaehtoinen osallistuminen tieteen ja tutkimuksen tekemiseen on aihepiiri, joka yhdistää eri tieteenaloja. Siihen liittyy monta ulottuvuutta ja myös eettisiä kysymyksiä.

14.6.2018

Arktisen neuvoston maiden välinen valtiosopimus parantaa käytännön tutkimusyhteistyötä siihen kuuluvien valtioiden kesken. Se tuli voimaan alkuvuodesta.

14.6.2018

Tutkimusryhmä Helsingin yliopistosta ja Cernistä pystyi johtamaan merkittäviä uusia tuloksia tiheän ydinaineen ominaisuuksille. Tutkimustulokset julkaistiin Physical Review Letters-lehdessä.

14.6.2018

Yli 2,7 miljardia vuosina 2009–16 kirjoitettua twiittiä analysoinut tutkimus vahvistaa, että Twitter-käyttäjät altistuvat eniten omien poliittisten mielipiteidensä mukaisille näkemyksille.

14.6.2018

Kesän kynnyksellä on ilmestynyt kiinnostava kirja uudenlaisesta talousajattelusta ja eduskunnan tilaama selvitys radikaalin teknologian vaikutuksista.

3.5.2018

Lehden artikkeleissa kuvataan ihmisten aiheuttamia eksistentiaalisia riskejä ihmiskunnalle ja koko elonkehälle. Kaupungeissa syntyy uusia mahdollisuuksia hyvinvoinnille. Uhrattiinko naistutkija A. I. Virtasen Nobelille?

3.5.2018

Nuorten tutkijoiden uraa kuvaavat määräaikaisuuksien, apurahakausien ja työttömyysjaksojen vuorottelu. Tieteentekijöiden liitto teki nuorille tutkijoille urakyselyn.

3.5.2018

Koneen Säätiön Jakautuuko Suomi? -ohjelman tavoitteena on ollut lisätä ymmärrystä sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja eriarvoisuudesta. Hankkeiden tuloksia esittelevä sarja jatkuu säätiön verkkosivustolla koko kevään ajan.

3.5.2018

Suomen Kulttuurirahasto etsii ratkaisua maatalouden fosforikuorman vähentämiseen historiansa suurimmalla tutkimushankkeella. 

Pages