Elämmekin meghalaya-aikaa

20.9.2018 8.29

Kahdessa viimeisessä Tieteessä tapahtuu-lehdessä on ollut kirjoituksia antroposeenin eli ihmisen ajan vaikutuksista. IUGS on nostanut esiin uuden ajanjakson, joka on nimetty Intian koillisen osavaltion Meghalayan mukaan (Meghalayan age). Siellä sijaitsevasta luolasta on löytynyt kivikerrostumajälki muinaisesta kuivasta ajanjaksosta, joka vallitsi noin 4 300–4 100 vuotta sitten. Antroposeeni on saanut nimityksenä väistyä, koska siitä ei ole vielä jäänyt jälkiä kivikerrostumiin, vaikka ihmisen aiheuttama muutos maapallolla on sinänsä valtava.

Koko maapallon historia on tallentunut kiviin, ja voimme selata tätä kivistä kirjaa taaksepäin, yli 4,5 miljardin vuoden taakse. Suuremmassa mittakaavassa elämme haloseenikautta, joka alkoi viime jääkauden jälkeen 11 500 vuotta sitten, kun ilmasto alkoi lämmetä. Ihmisten globaalin kädenjäljen alkupistettä on yritetty määritellä eri tavoin. Joidenkin tutkijoiden mukaan antroposeeni alkoi maanviljelyn ja metsänraivauksen myötä noin 6 000 vuotta sitten, toisten tutkijoiden mukaan käännekohta oli teollistumisen aika. IUGS:n nimipäätös on nostattanut keskustelua geologien ja ilmastotutkijoiden keskuudessa.