Uutisarkisto

Uutisia 17.2.2017

Journal.fi tarjoaa yleisölle pääsyn kotimaisten tiedelehtien rikkaaseen sisältöön, sillä suurin osa palvelun lehdistä on välittömästi avoimia eli heti ilmestyttyään ilmaiseksi ladattavissa ja luettavissa. Osa tulee avoimiksi viiveajan jälkeen.

Uutisia 17.2.2017

Sota avoimesta tieteellisestä julkaisemisesta syttyi, kun tiedeyhteisö alkoi vastustaa kohtuuttoman korkeita tieteellisten lehtien tilausmaksuja. Taistelu isoja kustantajia vastaan on jo Euroopan laajuista

Uutisia 17.2.2017

Suomen Akatemian Tieteen tila 2016 -raportissa todetaan, että Suomen tieteen taso on vakaa ja maailman keskitason yläpuolella. Suosituksissa korostetaan monimuotoista vaikuttavuutta, korkeakoulujen profiloitumista sekä rekrytointien ja tutkijankoulutuksen merkitystä.

Uutisia 17.2.2017

Järvet ja joet ovat myös tärkeitä metsien ja soiden rinnalla maa-alueiden ja ilmakehän välisessä hiilen kierrossa ja siten ilmastonmuutoksessa.

Uutisia 17.2.2017

Tieteessä tapahtuu lehden websivut uudistuvat. Uusi ulkoasu muotoutuu kevään 2017 aikana. Uudistuksesta johtuen saattaa sivujen toiminnassa esiintyä väliaikaisia häiriöitä, pahoittelemme mahdollista vaivaa. Otamme mielellämme vastaan kommentteja uusista sivuista

Pages