Suomalainen ERC-apurahan saaja

Uutisia   10.6.2021 8.41

Euroopan tutkimusrahasto (ERC), joka on perustettu vuonna 2007, saavutti tärkeän virstanpylvään tänä keväänä: 10 000 tutkijaa on saanut ERC-rahoitusta parhaiden ideoidensa toteuttamiseksi. Tutkimusrahasto myöntää rahoitusta huippututkijoille ja heidän tutkimusryhmilleen uraauurtavaan tutkimukseen. Rahoitus on suunnattu eri vaiheessa uraansa oleville tutkijoille ilman ikä- tai kansalaisuusrajoitetta. Tutkimustyö on tehtävä Euroopan unionin jäsenmaassa tai puiteohjelman liitännäismaassa. Tutkimusaiheita ei ole määritelty etukäteen.

Suomalaisista Aalto-yliopiston professori, fyysikko Mika A. Sillanpää on saanut rahoituksen kolme kertaa. Uusi tutkimushanke sovittaa yhteen kvanttimekaniikkaa ja yleistä suhteellisuusteoriaa, mihin hän sai urallaan pitkälle edenneille huippututkijoille myönnettävän ERC Advanced Grantin. Vuonna 2009 hän sai lahjakkaille nuorille tutkijoille tarkoitetun ERC Starting Grantin ja vuonna 2013 uraansa rakentavien huippututkijoiden ERC Consolidator Grantin.

Mies hymyilee kameralle teknisten laitteiden keskellä.Kuva: Aalto-yliopisto

Sillanpään johtaman GUANTUM-hankkeen tavoitteena on todeta painovoiman vaikutus kahden kultapallon kvanttimekaanisiin tiloihin ja värähtelyyn hyvin pienessä mittakaavassa ja äärimmäisen matalissa lämpötiloissa. Kvanttimekaanisen järjestelmän sisäisiä gravitaatiovoimia ei ole koskaan havaittu, eivätkä tutkijat ole pystyneet luomaan molemmat kattavaa teoriaa. Tämän Sillanpää ryhmineen haluaa tutkimushankkeellaan muuttaa: ”Yritämme ratkaista tutkimuksella fysiikan sata vuotta vanhaa arvoitusta: sitä, että yleinen suhteellisuusteoria ja kvanttimekaniikka eivät tule toimeen keskenään”, hän sanoo.