| Alkuun | |
| Suomalaisten alkuperävaihtoehdot | |
| Kalevi Wiik | |
| Kun pohditaan suomalaisten juuria, on hyvä tarkastella asiaa
neljältä kannalta: Mistä ensimmäiset suomalaiset tulivat
Suomeen? Milloin ensimmäiset suomalaiset tulivat Suomeen? Mitä
kieltä ensimmäiset suomalaisten puhuivat? Geneettisesti minkälaista
väestöä ensimmäiset suomalaiset edustivat?
Niitä alueita, joilta "ensimmäiset suomalaiset" voisivat olla peräisin, on kolme: a) Välittömästi Suomen etelä- ja itäpuolella sijaitsevat alueetNe ajanjaksot, jolloin "ensimmäiset suomalaiset" ovat saattaneet saapua Suomeen, voisivat olla puolestaan seuraavat: a) 80007000 eKr. eli mannerjään vetäytymistä välittömästi seuraava aika,Ensimmäisten suomalaisten kieli oli puolestaan a) uralilainen,Genetiikaltaan ensimmäiset suomalaiset lienevät edustaneet keskieurooppalaista ihmistyyppiä eli Cro Magnon -ihmistä. Se, että he olisivat olleet itäisempää tyyppiä, esim. mongoleja, ei tunnu todennäköiseltä huolimatta siitä, että nykysuomalaisissa on myös itäisiä piirteitä (näiden määrä arvioidaan nykyään kai noin 9 %:ksi). Itäiset piirteet lienevät tulosta siitä, että itäiset piirteet ovat vuosituhansien aikana tihkuneet idästä kohti länttä. Skandinavian ja Uralin välinen alue muodostaa melko tasaisen jatkumon, jossa itäisten piirteiden määrä kasvaa lännestä itään. Suomi edustaa tässä jatkumossa kohtaa, joka on lähellä sen läntistä päätä. Toisaalta on todennäköistä, että Suomessa esimerkiksi 7000 vuotta sitten asuneessa väestössä on ollut enemmän mongolidisia piirteitä kuin nykysuomalaisissa. Tämä on todennäköistä siitä syystä, että Suomeen on varsinkin kuuden viime vuosituhannen aikana tullut indoeurooppalaisia kieliä puhunutta väestöä Keski- ja Länsi-Euroopasta eli alueilta, joiden väestöissä mongolidisia piirteitä on vähemmän kuin nykysuomalaisissa. Karkeasti suomalaisia on aikojen kuluessa ollut kahta tyyppiä; vanhemmat suomalaiset (ainakin yli 6000 vuotta sitten eläneet) edustavat enemmän mongolidisia piirteitä sisältävää tyyppiä ja nuoremmat suomalaiset edustavat vähemmän näitä sisältävää tyyppiä. Jos ajatellaan, että ensimmäiset suomalaiset voisivat olla mikä tahansa edellä mainittujen vaihtoehtojen kombinaatio, mahdollisia selityksiä olisi suuri määrä: kolme mahdollista lähtöaluetta, kuusi mahdollista saapumisaikaa, kolme mahdollista kielivaihtoehtoa ja yksi mahdollinen ihmistyyppi antavat teoreettisesti mahdollisten vaihtoehtojen määräksi 3x6x3x2 = 108. Todellisuudessa vaihtoehtoja on kuitenkin paljon vähemmän siitä syystä, että kaikki teoreettiset vaihtoehdot eivät tule kysymykseen käytettävissä olevan arkeologis-lingvistisen tiedon perusteella. Varteen otettavia vaihtoehtoja lienee lopulta kuitenkin vain kahdeksan. Aina suomensukuinen kieli ratkaisu Ensimmäiset suomalaiset tulivat Suomeen 80007000 eKr. Suomen itä-
ja eteläpuolelta, ja he puhuivat uralilaista (ja siis suomensukuista)
kieltä. Tämän mukaan suomalaiset olivat Suomen ensimmäisiä
asukkaita, ja suomensukuista kieltä on puhuttu Suomessa "aina" eli
siitä lähtien, kun Suomen maankamaraa alkoi paljastua mannerjään
alta.
X-kieliratkaisu Suomen ensimmäiset asukkaat tulivat Suomeen 80007000 eKr. Suomen
lähialueilta eli sen itä- ja eteläpuolelta, ja he puhuivat
yhtä tai useampaa tuntematonta kieltä X. He vaihtoivat oman kielensä
(omat kielensä) uralilaiseen kieleen, eli Suomessa tapahtui kielenvaihto
X > U. Kielenvaihdon jälkeen Suomessa puhuttavaa uralilaista kieltä
voidaan havainnollistaa kaavalla U + x (lue: uralilainen kieli, jossa on
tuntemattoman kielen (tuntemattomien kielten) substraatti).
Volgalaisratkaisu Suomalaiset saapuivat Suomeen 42002500 eKr. ja varsinkin 33002800
eKr. Edellinen ajanmääritys viittaa kampakeraamiseen kulttuurin
koko aikaan, jälkimmäinen tyypillisen kampakeramiikan aikaan.
Kuten edeltä jo käy ilmi, kysymyksessä oli joko uuden väestön
saapuminen tai vain uuden kulttuurin ja kielen tulo. Sen mukaan, kumman
vaihtoehdon ajatellaan olleen ratkaisevampi, johtopäätös
on joko se, että suomalaiset tulivat Volgalta tai Suomen aikaisemmat
asukkaat vaihtoivat kielensä suomensukuiseksi. Jälkimmäinen
vaihtoehto jakautuu vielä kahtia sen mukaan, määritelläänkö
"suomalaiset" genetiikan vai kielen perusteella: jos heidät määritellään
genetiikan perusteella, "suomalaisia" olivat jo ensimmäiset (suomensukuista
kieltä vielä taitamattomat) X:kieliset Suomen asukkaat, mutta
jos heidät määritellään kielen perusteella, "suomalaisia"
olivat vasta kampakeraamisen kulttuurin keskusalueelta eli "Volgalta" tulleet
väestöt.
Balttilaisratkaisu Suomalaiset tulivat Suomeen 25002000 eKr. eli vasarakirveskulttuurin
aikana. Tämän vaihtoehdon mukaan "suomalaiset" asuivat aina vuoteen
2500 eKr. Itämeren kaakkoisrannikolla eteläisessä Baltiassa
ja puhuivat indoeurooppalaista kieltä. Saapuessaan 25002000 eKr.
Suomeen he puhuivat esibalttia. He toivat Suomeen karjanhoidon ja yksinkertaisen
maanviljelyksen. Suomessa he tapasivat alkuperäisväestön,
joka puhui heille täysin outoa kieltä, varhaiskantasuomea. "Suomalaiset"
uudisasukkaat sekoittuivat maan alkuperäisväestöön.
Vaikka maan alkuperäisväestö oli sosiaaliselta statukseltaan
alempi kuin uudisasukkaat, sen kieli pääsi voitolle, ja tuloksena
oli uusi varhaiskantasuomen murre VKS + b (lue: varhaiskantasuomen murre,
jossa oli balttilainen substraatti); kysymyksessä oli myöhäiskantasuomen
eli itämerensuomen synty. Kielenvaihto B > VKS tapahtui ehkä
25001000 eKr.
Germaaniratkaisu Suomalaiset tulivat suomeen 1700500 eKr. eli skandinaavisen pronssikulttuurin
aikana ja vähän ennen sitä. Tämän mukaan "suomalaiset"
asuivat aina vuoteen 1700 eKr. Skandinaviassa, Tanskassa ja Pohjois-Saksassa,
ja he puhuivat kantagermaania. Kun he tulivat 1700500 eKr. Suomeen, he
tapasivat täällä kansan, joka puhui heille täysin outoa
itämerensuomalaista kieltä. Ehkä ajanjakson 1700 eKr.0
kuluessa "suomalaiset" vaihtoivat germaanisen kielensä itämerensuomeen.
Heidän puhumassaan itämerensuomalaisessa murteessa oli vahva
kantagermaaninen substraatti. Kielen kaava oli IMS + g, ja se sai myöhemmin
nimekseen länsisuomi. On selvää, että tämä
ensimmäisten "suomalaisten" vaihtoehto perustuu geneettiseen (ei kielelliseen)
määrittelemiseen. Tämän ratkaisun mukaan "suomalaiset"
ovat siis kantagermaanisen kielensä "unohtaneita" maahantulijoita.
Skandinaaviratkaisu Suomalaiset tulivat suomeen 200400 jKr. eli nuoremmalla roomalaisella
rautakaudella Skandinavian (pääasiassa Ruotsin) alueelta. "Suomalaiset"
maahantulijat puhuivat kantaskandinaavia, ja he vaihtoivat ehkä ajanjakson
200-1000 kuluessa kantaskandinaavisen kielensä länsisuomen murteeseen.
Tulos oli, että länsisuomen murre sai entistä vahvemman
germaanis-skandinaavisen substraatin. Tämän ratkaisun mukaan
(joka perustuu geneettiseen määrittelyyn) "suomalaiset" ovat
siis kantaskandinaavisen kielensä vaihtaneita maahantulijoita.
Indoeurooppalaisratkaisu Suomalaiset ovat tihkuneet vähitellen Suomeen sen erittäin
pitkän ajanjakson kuluessa, joka alkoi jo viitisen tuhatta vuotta
sitten ja joka edelleen jatkuu. Kysymyksessä on se aika, jonka kuluessa
indoeurooppalaisia (mm. balttilaisia, germaanisia ja slaavilaisia) kieliä
puhuvia maahanmuuttajia on tullut Suomeen. Tämän ratkaisun mukaan
"suomalaiset" ovat niitä entisiä indoeurooppalaisten kielten
puhujia, jotka alkujaan asuivat sillä laajalla vyöhykkeellä,
joka ulottuu Mustanmeren pohjoispuolelta Ukrainan, Puolan, Pohjois-Saksan
ja Tanskan kautta Skandinaviaan. Tämä on se alue, jolta indoeurooppalaisten
kielten sanoja on tullut suomeen, ja tämä on samalla se alue,
jolta varmaan myös uudisasukkaita on tullut Suomeen. "Suomalaiset"
eivät tämän mukaan ole tulleet minkään yksittäisen
lyhyen ajanjakson aikana, vaan heidän tulonsa on ollut vähittäistä
tihkumista.
Virolaisratkaisu Suomalaiset tulivat 200400 jKr. Virosta. Tämä on vanha "Hackmanin
ratkaisu". Alkujaan ratkaisu perustui siihen, että Suomessa olisi
ollut esiroomalaisena rautakautena (5001 eKr.) asutustyhjiö, jonka
Virosta tulleet itämerensuomea puhunut väestö eli "suomalaiset"
olisi täyttänyt. Nykyään tätä vaihtoehtoa
ei enää pidetä oikeana mm. siitä syystä, että
Suomessa tiedetään olleen asukkaita esiroomalaisena rautakautena.
Jos kuitenkin pidetään kiinni siitä, että suomalaiset
ovat tulleet Virosta vajaat kaksi tuhatta vuotta sitten, on kysyttävä,
mitä oli se Suomen alkuperäisempi (Morbyn keramiikan) väestö,
jonka Virosta tulleet "suomalaiset" olisivat sulauttaneet itseensä.
Tämän väestön kieli olisi voinut olla pohjoinen itämerensuomen
murre tai kantaskandinaavin itäinen (itämerensuomenvoittoinen)
murre tai molemmat.
Paras ratkaisu Edellä olevissa vaihtoehdoissa on monia muunnelmia, jotka perustuvat
siihen, että asiat voidaan tulkita eri tavalla. Tällaisia kohtia
on kaksi:
Kirjoittaja on Turun yliopiston fonetiikan professori emeritus. |