Heather Couper ja Nigel Henbest: Big Bang &endash; Suuri alkuräjähdys. Maailmankaikkeuden synty. Kuvitus Luciano Corbella, suom. Markus Hotakainen. WSOY 1998, 45 s. Sid. 125,-

Suomalainen luonnontieteellinen kirjallisuus on kovin harvalukuista. Niinpä ei ole ihme, että lähes jokaisen luonnontieteellisen yleistajuisen kirjan ilmestyminen on aina jonkinmoinen tapaus. Vaatimattomammassakin tapauksessa ainakin kulmakarvat kohoavat merkitsevästi. Jonkun verran sentään ilmestyy myös suomennoksia. Tähtitieteen ja fysiikan puolella on muutamia aiheita, jotka tuntuvat erityisesti hallitsevan markkinoita. Jotkut fyysikot ovat jopa valitelleet sitä, miten esimerkiksi alkuräjähdys tai hiukkasfysiikka hallitsevat tieteen popularisointimarkkinoita. Uusimmassa Arkhimedes-lehdessä (1/98) dosentti Kari Enqvist kuitenkin toteaa, että fyysikoiden tulisi olla tyytyväisiä, että sentään jokin fysiikan alue jaksaa kiinnostaa suurta yleisöä. 

WSOY on ryhtynyt julkaisemaan etupäässä kaiketi nuorisolle suunnattua sarjaa, jonka ensimmäiset niteet käsittelevät juuri näitä kestosuosikkeja. Viime vuoden puolella ilmestyi kirja Mustat aukot. Matka mustan aukon keskustaan &endash; ja maailmankaikkeuden erääseen suurimpaan mysteeriin ja nyt vastikään kirja Big Bang. Suuri alkuräjähdys &endash; Maailmankaikkeuden synty. Molempien kirjoittajina ovat britit Heather Couper ja Nigel Henbest, kuvituksesta (jolla on kovasti keskeinen sijansa kirjoissa) vastaa Luciano Corbella. 

Molemmat kirjat käsittelevät aiheitaan tiiviisti, historian mutta myös viimeisimmän tutkimuksen huomioon ottaen. Kumpaankin käsiteltävään aiheeseen liittyy myös melkomoisia avoimia kysymyksiä ja epävarmuustekijöitä. 
Alastomia singulariteetteja ja aikamatkailua 
Mustat aukot -kirja kertoo suunnilleen kaiken sen mitä mustista aukoista tällä hetkellä kyetään yleistajuisesti kertomaan. Miten ne syntyvät, mistä vetovoimassa on kysymys ja mihin se johtaa, minkälainen on mustan aukon anatomia. Kirja ei kuitenkaan tyydy pelkästään sen kuvailemiseen, mikä on todennäköisen luultavaa, se myös jatkaa teorioiden seurausten viemistä hamaan loppuun saakka. 

Osa spekulaatioista on suorastaan hengästyttäviä, todellista heavyä scifi-tavaraa. Mutta teoreettisessa mielessä kyse on tietysti hupaisista ajatuskokeista tai havainnollisista esimerkeistä: miten tehdä Maasta musta aukko, miten käyttää mustaa aukkoa esimerkiksi aikakoneena, matkustusväylänä toisiin maailmankaikkeuksiin, voimalaitoksena, pommina jne.

Lukijaa myös muistutetaan, että mustia aukkojakin on kaikenkokoisia: kovasti pienistä kovasti suuriin. Kirjan lopussa kerrotaan lisäksi joidenkin tutkijoiden ehdotuksesta, että itse asiassa eläisimmekin mustan aukon sisällä! 

Lukijaa pelotellaan myös alastomilla singulariteeteilla, alueista, "joilla tiheys on ääretön, fysiikan lait rikkoutuvat ja kaikki on mahdollista." 
Kosmisen vaahdon kuplintaa ja maailmanloppuja 
Big Bangissä tarkastellaankin sitten koko kosmosta, sen mahdollista alkua, elämää ja loppua. Siis perinteinen elämä ja tekoset -rakenne. Jo alkupuolella muistutetaan kuin siitä, mistä Keijo Kajantie Fysiikan päivillä maaliskuussa puhui (ja myös toisaalla tässä Tieteessä tapahtuu -lehdessä): eli että kosmologia onkin täsmätiedettä. Maailmankaikkeuden synnyn tutkijoiden työkaluina eivät ole kaukoputket vaan hiukkaskiihdyttimet. 

Hyvä on myös muistuttaa lukijaa, että alkuräjähdys ei siis tapahtunut "jossakin" vaan se tapahtui kaikkialla. 

Toisaalta kaikki ei valitettavasti ole täysin selvää. Niinpä lukijalle tarjotaan myös makusteltavaksi erilaisia maailmankaikkeuden syntymahdollisuuksia. Tarjolla on niin "kosmisen vaahdon kuplintaa", Stephen Hawkingin maailmankaikkeutta muuttuvine ulottuvuuksineen, sykkivän maailmankaikkeuden malleja kuin arveluja mustien aukkojen mahdollisesta roolista uusien maailmankaikkeuksien poikimisessa. Joitakin valtavirrasta poikkeavia käsityksiäkin esitetään. Ajatus maailmankaikkeuden määrätystä alkuhetkestä ei ole kiehtonut kaikkia tähtitieteilijöitä. Esimerkiksi Fred Hoyle, populaarikirjojen tekijänäkin kunnostautunut, kehitti yhdessä kollegojensa kanssa v. 1948 "pysyvän tilan teoriaa" jossa maailmankaikkeudella ei ole alkua eikä loppua. Kosmisen taustasäteilyn löytyminen 1965 merkitsi kuitenkin vakavaa iskua tälle teorialle. 

Uusimpia vastarannankiiskejä Big Bang -kirja ei vielä mainitse, mikä tietysti onkin aivan oikea ratkaisu. Viime vuonna Helsingissä ja Turussa vieraili Arizonan yliopiston tähtitieteen professori William Tifft. Hän kävi kertomassa parikymmentä vuotta jatkuneista punasiirtymätutkimuksistaan. Punasiirtymäähän pidetään todisteena laajenevasta maailmankaikkeudesta, toisistaan etääntyvistä galakseista ja itse alkuräjähdyksestä. Mutta Tifftin teorian mukaan punasiirtymä ei kerrokaan mitään galaksien liikkeistä, ja koska avaruus ei siis laajene, ei edes tarvita mitään oletusta alkuräjähdyksestä. Siis kosmologiaa niin, että heikompaa hirvittää. 

Tähdet ja avaruus -lehdessä 4/1997 esiteltiin seikkaperäisesti ja selkeästi Tifftin teorioita. Tifftin kvanttikosmologiassa punasiirtymä onkin vain kvantittunut galaksien sisäinen suure. Tifftin mukaan me siis pystyisimme havaitsemaan vain ne galaksit, joiden lähettämän säteilyn suhteen olemme oikeassa paikassa. 

Punasiirtymän tulkinnasta on jo pitkään esiintynyt eriäviä mielipiteitä. Monet tutkijat kuitenkin muistuttavat, että Tifftin aineistot ovat vielä sen verran pienet, että kovin radikaalien johtopäätösten teko on vielä mahdotonta. Teoreettiset spekulaatiot on parempi ainakin toistaiseksi nähdä lähinnä ajatusleikkeinä. 

Big Bang -kirja myös paljastaa kuin ohimennen erään mahdollisen maailmanlopun. Ei siis pelkästään sitä triviaalia oman Aurinkomme sammumista (kyseessähän olisi vain Maan loppu), tai tavallista kaiken luhistumista kokoon. Tarjolla on jotakin melkein vielä hurjempaa. Pyydän anteeksi jo etukäteen, mikäli tässä paljastan mahdollisen murhaajan: jos nimittäin yksi suuren yhtenäisteorian ennustus osuu oikeaan, protonit ja neutronit eivät ole pysyviä! 10 33 vuoden kuluttua ne alkavat hajota ja niistä muodostuneet kappaleet katoavat maailmankaikkeudesta!
Vauhtisokeus vaarana 
Molemmat kirjat ovat siis ehdottoman mainiota viihdettä. Ja kuten tunnettua: mikäpä sen parempaa ja jännittävämpää viihdettä kuin tiede ja tieto. 

Niin Mustat aukot kuin Big Bang -kirjoissa esiteltävät aiheet käydään läpi vauhdikkaasti ja runsaasti kuvitettuna. Tässä on tosin ehkä kirjojen ongelmakin. Kaikki teksti tarjoillaan yhden kappaleen mittaisina tekstipaloina ja -ryöpsähdyksinä kuvien sekaan sinne tänne sijoitettuina tietolaatikoina. Kirjoja on tässä mielessä hieman vaikea lukea yhtenäisenä, etenevänä ja loogisena kokonaisuutena, vaikka tällaiseen kirjojen alussa kehotetaan. 

Lopputulos kirjoissa, vaikka sisältävätkin varsin informatiivisen esityksen aiheistaan, on siksi hieman levottoman oloinen. Tyyli on tuttu monista muistakin lapsille ja nuorille suunnatuista käännoskirjoista, koskivat ne sitten historiaa, musiikkia tai muita kiinnostavia aiheita. Ja itse asiassa tällaiseen ovat monet koulujemmekin oppikirjatkin menneet. En tiedä onko tällainen suuntaus, pyrkimys kohti "vauhdikkuutta" pitkän päälle kannatettava. Olisihan se hyvä oppia lukemaan yhtä kappaletta pidempiäkin kokonaisuuksia. 

Mutta yleisesti ottaen: erinomaista, että tällaisia tietokirjoja sinänsä äärimmäisen vaikeista aiheista ilmestyy. Ne saattavat hyvinkin johtaa yleisempäänkin mielenkiintoon paitsi esiteltyjä aiheita kohtaan, myös tiedettä ja tutkimusta kohtaan yleensä. 

Syksyllä on luvassa sarjalle myös jatkoa, tällä kertaa otsikolla Onko siellä ketään? Mainiota, että Markus Hotakainen on liittynyt aktiivijäseneksi niin kovin harvalukuiseen luonnontieteellisten kirjojen suomentajien joukkoon. Molempien jo ilmestyneiden teosten kieli on erittäin onnistunutta. Tunnetusti ei ole helppo suoriutua käännöksestä kun taittomalli on valmis ja käännös pitää saada tiettyyn tarkkaan jo ennakolta säädeltyyn mittaan. Näissä kirjoissa tässä on onnistuttu.

Jan Rydman