Kuukauden kirja:

Tähtiä ja ihmisiä

Tapio Markkanen

Raimo Lehti: Tähtiä ja ihmisiä. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1996, 368 s. Sid. 165,-

Professori Raimo Lehden uusi artikkelikokoelma ammentaa esitelmistä, joita hän on vuosikymmenien aikana pitänyt tieteen edistymistä, tiedeyhteisöä ja tieteestä tiedottamista koskeneissa seminaareissa ja kokouksissa. Kirjaa varten kirjoittaja on muokannut, täydentänyt ja syventänyt esitystään, paitsi dokumentoidakseen tapauksensa aikaisempaa versiota vieläkin vakuuttavammin, myös liittääkseen artikkelit yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Lehden kirjassa (368 sivua) on kolme laajaa kokonaisuutta, joista ensimmäisessä kirjoittaja tarkastelee tieteen nykykäsitystä maailmankaikkeudesta ja erityisesti ihmisen, yleisemmin älyllisen elämän, mahdollisuuksia ja asemaa maailmankaikkeudessa. Pohdinnan kohteena on kysymys, antaako luonnontieteellinen tutkimus ja sen kautta saatava tieto edes viitteitä siitä, että maailmankaikkeuden kehityksessä elämän synnyllä ja kehittymisellä olisi jokin yleinen asema. Tässä yhteydessä ufo-ilmiökin asettuu laajoihin yhteyksiin. Lehti ei tarkastelussaan tyydy vain ajankohtaisen luonnontieteellisen tietämyksen antamaan perustaan, vaan valaisee mielenkiintoisesti mainitun suuren kysymyksen aatehistoriaa. Kysymyksen pohtimisesta kiinnostuneelle Lehti lausuu rohkaisevasti:

Jos siis palaamme tämän esityksen alussa annettuun kosmologisen merkittävyyden kriteeriin: kosmologisesti merkittäviä ovat kaikki yleisiä lainalaisuuksia kuvastavat ilmiöt, voimme todeta, että nykyään olemme taipuvaisia pitämään ajattelevaa ihmistä ja hänen luomaansa yhteiskuntaa ja kulttuuria kosmologisesti merkittävänä materian olomuotona.

Ensimmäiseen jaksoon kuuluu myös raportti Suomen ensimmäisen yleisöplanetaarion, Tampereen planetaarion, synnystä, jossa Raimo Lehti toimi keskeisesti. Kertomus ylittää tavallisen tapahtumain kulun kuvauksen monin verroin tiedevalistuksen tavoitteita ja moraalia selvittävällä pohdinnallaan. Kirjoitus antaa arvokasta perspektiiviä suomalaisen tiedevalistuksen myöhempiä hankkeita, kuten tiedekeskus Heurekaa ajatellen.

Kirjan toisessa, laajassa jaksossa Raimo Lehti tarkastelee matematiikan ja astronomian – yleisemmin tieteiden matematisoitumisen – merkitystä kulttuurille. Lehti toteaa aluksi:

Jos vertauskohdaksi ottaa minkä tahansa ihmiskunnan varhaisemman kulttuurivaiheen, niin oma kulttuurimme erottuu siitä yksiselitteisellä tavalla. Erottavina tekijöinä ovat tiede ja tekniikka.

Teesiä seuraa perusteellinen pohdinta tieteen asemasta yhteiskunnassa ja tieteen kehityksestä ja vaikutuksista. Tieteenharjoittajan tavoitteita ja motiiveja valaistaan perusteellisesti Bertrand Russellin ja Johannes Keplerin esimerkkitapausten avulla. Lukija pääsee kurkistamaan läheltä tutkijan itse elettyyn elämään ja näkemään, mitkä ovat hänen ilonsa, mitkä murheensa. Tapansa mukaan Lehti perustelee tieteen kehitysvaiheita koskevat pohdintansa yksityiskohtaisin dokumentoinnein eikä tyydy 'renessanssin henkeen' tai muihin yleisessä käytössä puhki kuluneisiin kvasiselityksiin. Tyylikäs ja mukaansa tempaava teksti vilisee sarkasmeja, esimerkkinä vaikkapa ilmaus, jossa Lehti kutsuu 1600-luvun 'tieteiden vallankumousta' ja 1700-luvun 'tekniikan vallankumousta' kultuurivallankumouksiksi. Siinä on pantu ohimennen paikalleen kaikkien suunnittelijoiden hallinnollisina toimenpiteinä käynnistämät 'kultuurivallankumoukset'.

Erittäin antoisa on jakso, jossa Raimo Lehti esittelee impulsseja, joita astronomia on antanut ajattelijoiden ja runoilijoiden työhön. Aivan oikein Lehti toteaa, että 'Danten nousua paratiisin kehältä toiselle on vaikea seurata tuntematta osittain Aristoteleeseen, osittain Ptolemaiokseen, ja moniin heidän tulkitsijoihinsa vetoavaa pallonkuorikosmologiaa...'. En malta olla lisäämättä, että edellä lausuttu toteamus käy tuskin selkeämmin ilmi kuin vertailemalla Jumalaisen näytelmän kahta suomennosta keskenään.

Tähtitieteen historiallista merkitystä ja paradigmaattista vaikutusta tieto-oppiin pohtiessaan Lehti esittää kiinnostavan näkemyksen ellei nyt aivan 'vieraannuttamisen', niin kuitenkin tarkasteluetäisyyden keskeisestä merkityksestä:

Tähtiin ei voi tarttua, niitä ei voi liikuttaa eikä niistä voi rakentaa taloja, ja niinpä tähtitieteellisen tiedon saamisen menetelmät ovat välttämättä yksipuolisempia ja pelkkää katselemista korostavampia kuin maanpäällinen elämämme yleensä on. Otaksun, että monien tietoteoreettisten ja tieteenfilosofisten näkemysten juurena on tosiasia, että juuri tämä 'kaukaa katselemiseen' rajoittuva tiede on niin kauan antanut suorastaan tieteellisen tiedon paradigman.

Kolmannen ja viimeisen jakson yleisotsikkona on Miten kertoa tieteestä? Tässä osassa Lehti pohtii tieteestä tiedottamisen keinoja ja moraalia. Mihin kysymyksiin tulee vastata ja tuleeko kertoa asioista, joista ei haluta kuulla.

Jakson toisena ytimenä on laaja, keskeisiä periaatteita selvittävä artikkeli Tieteen ajattelutavat ja tieteen tiedotus, jonka Raimo Lehti piti (hiukan toisen otsikon alla) Suomen Kulttuurirahaston Tieteen tiedotus -seminaarissa vuonna 1974. Mainittu seminaari on osoittautunut maassamme sittemmin harjoitetun tieteentiedottamisen ja valistuksen kannalta äärimmäisen merkittäväksi. Monen, nyt kulttuurimme luonnolliseksi osaksi vakiintuneen tiedevalistusinstituution ja -käytännön juuret ovat tuossa seminaarissa. Myös seminaarin raportilla on edelleen paljon annettavaa. Siihen tulee jokaisen tieteen tiedottamisesta vakavasti kiinnostuneen perusteellisesti tutustua.

Toinen ydin nousee kokemuksista, jotka Raimo Lehti on saanut johtaessaan kaksien Tieteen päivien (1987 ja 1992) ja Helsingin yliopiston studia generalia -sarjan ohjelmia ja seuratessaan niissä käytyjä keskusteluja. Raimo Lehti kysyy, onko tieteestä kertovan puhuttava tieteen tuloksista vai ajatustavoista, ja vastaa: molemmista yhteen punoutuneina. Hän huomauttaa, että tuloksista päästään aikaa myöten konsensukseen, muttei välttämättä ajatustavoista, joista voi vallita ilmiriita. Eikö silloin vastaanottajassa aiheuteta suurta sekaannusta, jonka seuraukseksi jää entistä hämärämmäksi, mitä tiede oikeastaan on? Raimo Lehti vastaa:

Mielestäni tieteestä kertovan tulee tämä riski ottaa ja olla valmis puhumaan siitä, mistä hänen mielestään tulee puhua silläkin uhalla, että sanoisi jotakin, mitä kaikki kuulijat eivät olisi halunneet kuulla.

Tähtiä ja ihmisiä -teoksessa on runsas ja hauska kuvitus, joka täydentää tekstiä hyvin. Kirjassa on vähän painovirheitä, tuskin montakaan fataalia. Yksi painovirhe lienee syytä korjata: Bonaventura Cavalierin v. 1635 ilmestynyt teos on nimeltään Geometria indivisibilibus (d-kirjain on pudonnut).

Kuten olen aikaisemminkin todennut, suomenkielinen yleisö on kerrankin etuoikeutetussa asemassa saadessaan äidinkielellään nauttia niin korkeatasoisesta johdatuksesta tieteen ja sen instituutioiden ongelmiin kuin Raimo Lehden kirjat ovat. Odotamme lisää.

Tapio Markkanen toimii Suomen korkeakoulujen rehtorien neuvoston pääsihteerinä. Hän on myös tähtitieteen dosentti Helsingin yliopistossa.