Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) julkaisema 100 Faces of Finland kuuluu elämäkertakokoelmiin, joiden historia ulottuu maassamme puolentoista vuosisadan päähän. Tienraivaajana toiminut kaksisidoksinen ja reilut 40 elämäkertaa sisältänyt Finlands minnesvärde män (1853-57) oli yksi 1800-luvun jälkipuolella eri puolilla Eurooppaa työstetyistä kansallisten merkkihenkilöiden biografiakokoelmista. Nämä kokoelmat saivat ilmaa siipiensä alle tuolloin voimissaan olleesta kansallisuusaatteesta, jonka mukaan suurmiehet nähtiin mm. valtiokehityksen edistäjinä kansakunnan historiassa. Suomen Historiallinen Seura (SHS) julkaisi 1879-83 henkilö- ja sukuartikkeleita sisältävän Biografisen Nimikirjan. Se sai seuraa vuosina 1895-1903 ilmestyneestä Kaksiosaisesta Finsk biografisk handbokista, joka perustana suuressa määrin oli suomenkielinen edeltäjänsä. Suurisuuntaisempi hanke oli SHS:n viisiosainen Kansallinen elämäkerrasto (1927-34) 2 000 henkilö- ja 365 sukuartikkeleineen. Viime mainittu sarja vaikuttaa tämän päivän lukijan silmissä aikansa lapselta venäläisvastaisuudella höystettyine kansallisine asenteineen. 

Pitkästä menneisyydestään huolimatta henkilöhistoriallisen tarkastelutavan asema suomalaisessa historiankirjoituksessa ei ole aina ollut itsestäänselvyys. Sen vastavoimana on nähty talous- ja sosiaalihistoriaan keskittyvä kollektivistinen tutkimus, joka oli voimissaan etenkin 1970-luvulla. Biografinen tutkimus on vilkastunut maassamme uudelleen viimeisen vuosikymmenen aikana, mistä on osoituksena SHS:n vuonna 1993 käynnistämä Suomen Kansallisbiografian toimitustyö. Tämän lisäksi henkilöhistorian nosti 1990-luvulla parrasvaloihin Weilin+Göösin viisiosainen ja noin 250 henkilökuvaa käsittävä kirjasarja Kansallisgalleria (1995-97) suomalaisista vaikuttajista. Samalta kustantajalta ilmestyi vuonna 2000 Suomen hallitsijat -teos.

Sittemmin SKS:lle siirtynyt Kansallisbiografia-projekti päättyy kuluvan vuoden lopussa, jolloin se käsittää 6 000 artikkelin kokonaisuuden. Artikkeleiden julkaisu Internetissä aloitettiin 1997, ja projektin kotisivuilta (www.kansallisbiografia.fi) löytyvät mm. yli 2 000 suomenkielisen henkilökuvan tiivistelmät. Tekstit kokonaisuudessaan sisältävä maksullinen verkkoversio avautuu tulevaisuudessa. Vuosina 2002-04 kirjasarjana ilmestyvästä Kansallisbiografiasta esimakua antoi vuonna 1994 julkaistu parinkymmenen artikkelin Näytevihko. Vuonna 1998 julkistettiin Suomen hallitsijat ja valtionpäämiehet keskiajalta nykypäiviin kartoittava CD-rom Kuninkaallisia, keisarillisia, tasavaltaisia. 
 

Kirjan kansainvälisyyshakuisuus
 

Projektin viimeisin julkaisu on teos 100 Faces from Finland, joka käsittää vuodesta 1999 lähtien em. kotisivuilla tutustuttavissa olleet sata englanninkielistä henkilöartikkelia. Kirjaan on koottu suomalaisen yhteiskunnan vaikuttajia, jotka edustavat niin sosiaalista, poliittista kuin kulttuurista kenttää. Mukaan otetuista noin puolet lukeutuu viime mainittuun. Ajallisesti henkilöt jakautuvat siten, että neljännes heistä on vaikuttanut Ruotsin vallan ajalla, saman verran autonomisessa Suomessa ja puolet itsenäisyyden ajalla. Varhaisimmat edustajat ovat 1100-luvulla eläneet Valamon luostarin perustajamunkit Sergei ja Herman. Keskuudessamme edelleen vaikuttavia on valittu kymmenkunta, nuorimpana elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki (s. 1957). Kirjaan ovat päässeet myös kaikki presidenttimme. 

Teoksen kirjoittajakunta rakentuu yli 80 oman alansa asiantuntijasta, ja kääntäjinä ovat toimineet Roderick Fletcher ja Aili Kämäräinen. Aakkosjärjestyksessä esiteltäviä henkilökuvia edeltää professori Matti Klingen kirjoittama tiivis paketti Suomen historiasta. Jokaisen artikkelin lopussa olevasta liitetieto-osasta löytyvät asianomaisen henkilötiedot, joihin sisältyvät mm. vanhemmat, puolisot ja lapset.

Elämäkertojen pituudet vaihtelevat parisivuisista yli kymmensivuisiin. Aikaisempiin henkilöhistoriallisiin julkaisusarjoihin verrattuna 100 Faces of Finlandiin on koottu runsaammin naisia, noin neljännes (24). Ida Aalberg, Ella Eronen ja Helvi Sipilä ovat yleisesti tunnettuja, mutta mukaan on otettu myös vieraampia uranuurtajia, mm. 1500-luvun viipurilainen kauppias Kaarina Multiala, ensimmäisenä naisena maisterintutkinnon vuonna 1882 suorittanut Emma Irene Åström ja naisprofessoriemme pioneeri Alma Söderhjelm. Kirjasta voi myös lukea "Suomen ruhtinattaren" Eva Merthenin (1723-1811) värikkäästä elämänkaaresta.

Monilla esiteltävistä henkilöistä on ollut maamme rajat ylittäviä yhteyksiä, ja mielestäni yhdeksi teoksen keskeiseksi piirteeksi kohoaa pyrkimys nähdä Suomi ja suomalaisuus osana globaalimpaa kokonaisuutta. Kirjan kansainvälisyyshakuisuudesta kertoo maailmalla tunnetuimpien brandiemme, kuten Fazerin suklaan, Marimekon ja Muumipeikon luojien (Karl Fazer, Armi Ratia ja Tove Jansson) elämäkertojen mukanaolo. Suomen tämänhetkisen lippulaivan Nokian kehitykseen vaikuttaneita henkilöitä on kirjassa kaksin kappalein: teollisuusmies Fredrik Idestam (1838-1916) ja yrityksen elektroniikkaosaston perustaja, johtaja Björn Westerlund. 
 

Henkilövalinnoissa on huomioitu myös pienemmät kirkkokuntamme. Kirjassa esitellään niin ortodoksista jumalanpalvelusta uudistanut arkkipiispa Paavali (1914-88) kuin ensimmäinen reformaation jälkeinen katolisen hiippakunnan piispa Guillaume Cobben (1897-1985). 

Kansallisbiografian toimituspäällikkö Aulikki Litzen toteaa artikkelissaan "Kansallisbiografian sisältö, toimitusperiaatteet ja julkaisut" (Genos 1998:2), että "… henkilöiden toimintaympäristö ja laajemmat yhteydet kuvataan uusimmat tutkimustulokset huomioon ottaen. Artikkelissa on olennaista selvittää henkilön historiallisen kuvan ja kansallisen merkityksen muuttuminen." Kirjoittajan mahdollisuudet rakentaa moniulotteinen kuva kohteestaan vaihtelevat jo pelkästään lähdeaineiston takia: 1500-luvun kauppiasta saatava informaatio on suppeampaa kuin esimerkiksi runsaasti kirjallista aineistoa jälkeensä jättäneestä ja tutkijoita aiemmin kiehtoneesta poliitikosta. 
 

Artikkeleiden taso yleisesti hyvä
 

Runsaslukuisesta tekijäkunnasta johtuen artikkelien taso vaihtelee ollen yleisesti hyvä. Antoisimmillaan kirjoittaja pystyy yhdistämään niin henkilön julkisen toiminnan kuin yksityisen minän ja lisäksi punnitsemaan henkilön toiminnan vaikutusta laajemmin. Jaakko Ignatius piirtää monipuolisen kuvan hermosto- ja silmätutkimuksistaan tunnetusta Ragnar Granitista (1900-91). Tämä suomalaissyntyinen Nobel-palkittu teki valtaosan elämäntyöstään Ruotsissa unohtamatta suomalaista taustaansa. Hän omaksui lapsuuden ja nuoruuden lähiympäristön vaikutuksesta humanistissävytteisen maailmankatsomuksen.

Suvi Ahola luotaa kirjailija Tove Janssonia, jonka aikuisille suunnattu kirjallisuus on selvästi jäänyt lastenkirjojen varjoon. Hän nivoo luontevasti yhteen Janssonin elämänvaiheet ja niiden heijastumisen tuotantoon. Monipuolisimpiin kuuluu myös Veli-Matti Aution kirjoittama henkilökuva Paavo Nurmesta. Siinä peilataan Nurmen vaikutusta 1970-luvun juoksijapolveen asti. 

Kirjan nautittavimpiin lukukokemuksiin lukeutuu Matti Klingen kuvaus C. G. E. Mannerheimistä sotilaana, tutkimusmatkailijana, valtionpäämiehenä ja yksityishenkilönä. Valtiomiesten elämäkerroista nostettakoon esille myös Tuomo Polvisen huolellisesti ja tarkasti kehittämä henkilökuva J. K. Paasikivestä. Tämä nähdään ennen kaikkea valtiomiehenä, joka presidenttikautensa alussa joutui tasapainottelemaan sisäisten levottomuuksien, Neuvostoliiton Suomeen kohdistuneiden vaatimusten ja maamme itsenäisyyden säilyttämisen ristitulessa. Artikkelin englanninkieliseen käännökseen on kuitenkin päässyt pujahtamaan virhe: Paasikivi ei kuollut jouluna 1956, vaan kymmenisen päivää aiemmin (14.12.).

Osassa artikkeleita jää kaipaamaan henkilön jättämän henkisen perinnön analyysiä tai hänen asemansa mahdollista muuttumista sukupolvien saatossa. Esimerkiksi Venla Sainio kertoo mielenkiintoisesti Aleksandra Gripenbergistä, mutta hänen myöhempää vaikutustaan ei juurikaan punnita. Sama pätee esim. C. J. Gardbergin muuten seikkaperäiseen henkilökuvaan Suomenlinnan suunnittelijana tunnetusta Augustin Ehrensvärdistä. 

Filosofian tohtori Jyrki Paaskoski esitteli Historiallisen Aikakauskirjassa 1/2001 viime vuosina ilmestynyttä maamme hallitsijoita koskevaa kirjallisuutta ja kiinnitti huomiota henkilönimien kirjoitustapojen vaihteluun hallitsijoista kootun CD-romin ja Weilin+Göösin hallitsijateoksen välillä. Paaskoski kannattaa rompussa esiintyviä lyhyempiä vokaaleja (Adolf Fredrik vs. Aadolf Fredrik). 100 Faces of Finlandin artikkeleissa ongelmaa ei juurikaan esiinny. Sen sijaan henkilötiedot sisältävissä liitetiedoissa on kuitenkin niin muodollista kuin sisällöllistä horjuvuutta. 

Vanhempien ammatit ovat toisinaan heidän nimensä edessä, mutta valtaosaltaan nimen jälkeen. Patronyymit eli isännimet on liitetiedostossa käännetty englanniksi, mutta itse artikkelitekstissä ne saattavat esiintyä suomenkielisessä muodossa (esim. sivuilla 379-381). Näkisin parempana vaihtoehtona, että patronyymit esitettäisiin liitetiedostossakin asianomaisen äidinkielen mukaan, jolloin sovellettaisiin sukututkimuksessa vallitsevaa tapaa. Koko elämäkertasarjan kannalta nimien kirjoitusasun yhdenmukaisuuteen ja logiikkaan on syytä kiinnittää huomiota, sillä ilmestyttyään se palvellee tutkimuksellisen nimenkäytön esikuvana.
 

Monipuolinen henkilögalleria
 

Joiltain osin henkilögallerian valinta ei liene ollut helppoa toimituskunnalle. Kuin itseoikeutettuina teoksesta löytyvät mm. Elias Lönnrot, J. L. Runeberg, J. V. Snellman, Aleksis Kivi, Minna Canth, Jean Sibelius, Aino Ackté ja Urho Kekkonen, joita tämän tyyppisessä julkaisussa tuskin voi sivuuttaa. Teokseen on siis pyritty valitsemaan esimerkkejä eri elämänalojen edustajista, ja siinä onkin onnistuttu varsin hyvin. On hyvä, että esille tuodaan joitain vähän tunnettuja, mutta omasta aikakaudestaan kertovia henkilöitä: vaasalainen noita Marketta Punasuomalainen 1600-luvulta, 1700-luvulla elänyt kirkonrakentaja Jaakko Leppänen tai kirjailija ja feministi Maikki Friberg. 

Kirjassa kulttuurielämä näyttää painottuvan talouselämän kustannuksella. Jälkimmäisen edustajista on aiemmin mainittujen lisäksi esitelty mm. liikemies Georg Franz Stockmann ja Vaisala Ltd:n perustanut Vilho Väisälä. Joukkoon olisi mielestäni kuulunut 1800-luvun teollisuuden voimahahmo Antti Ahlström, joka tunnetaan myös lahjoittajana. 
 

Jos kirjalla kuitenkin halutaan tavoittaa lukijakuntaa laajemminkin niin Suomessa kuin ulkomailla voidaan kysyä, olisiko ollut syytä keskittyä tunnetumpiin henkilöihin, jolloin mukaan olisi voitu ottaa esim. säveltäjä Einojuhani Rautavaara, diplomaatti Max Jakobsson, ministeri Johannes Virolainen tai nimekkäitä urheilijoitamme? Tämä olisi merkinnyt sinänsä mielenkiintoisten tuntemattomuuksien pois karsimista, jolloin myös kuva menneiltä vuosisadoilta olisi yksipuolistunut. Onneksi toimituskunta ei ole päätynyt moiseen ratkaisuun. 

100 Faces of Finland tarjoaa henkilöhistoriallisen näkökulman maamme nykyhetkeen ja etenkin sen menneisyyteen. Teos on osin mukaansa tempaavaa luettavaa, ja sen monipuolisen henkilögallerian parissa viihtyy maamme historian nyansseihin perehtymätönkin lukija. 

Kirjoittaja on fil.lis. ja tutkija Helsingin yliopiston Historian laitoksella.