Yleisesti ehkä ajatellaan, että nimenomaan ihmislaji vaikuttaa toimillaan erityisesti lajien kannanvaihteluihin ja peräti sukupuuttoihin. Eikä tietysti aivan väärässä olla. Mutta osaavat ne muutkin. "Tunnetaan kuitenkin kasvava joukko tapauksia, joissa joukkokuoleman aiheuttajia ovat taudit. Mikrobien merkitys eläinpopulaatioiden koon säätelijöinä onkin vasta viime vuosina alkanut selvitä tutkijoille", kirjoittaa Korkeasaaren eläintarhan intendentti, dosentti Seppo Turunen Suomen Biologian Seura Vanamon julkaiseman Luonnon Tutkijan 4/2000 pääkirjoituksessa.

Tautien romahduttamia eläinpopulaatioita tunnetaan Turusen mukaan ympäri maapallon hyönteisistä ja nilviäisistä flamingoihin ja leijoniin. "Mikrobien merkitys eläinpopulaatioiden koon säätelijöinä, joskus myös sukupuuton aiheuttajina, näyttäisikin tärkeämmältä, kuin yleensä on oletettu."
 

"Säälittävää vetoamista oikeudenmukaisuuteen"

Verokeskustelut herättävät aina intohimoja. Ovatko verot liian korkeat? Ovatko korkeat verot suorastaan toivottava vai epätoivottu asia? Näkökulma riippuu paljolti siitä, minkälaisia käsityksiä itsekullakin on siitä, mihin verotuksella pyritään ja miten suhtaudutaan julkisen sektorin kokoon. Kansantaloudellisen Aikakauskirjan 3/2000 pääkirjoituksen mukaan ainakin Helsingin kauppakorkeakoulun ma. professori Klaus Kulttia korkeat verot ja julkisen sektorin nykyinen suuruus harmittavat. 

Kultin mukaan on perin outoa paheksua verotuksen keventämispuheita tai julkisen sektorin pienentämistoimia. Hän ei pidä hyvinä perusteluja, jonka mukaan noususuhdanteessa julkisen vallan tulisi hillitä menoa ja laskusuhdanteessa kiihottaa taloudellista toimeliaisuutta. Jukka Pekkarisen ja Juhana Vartiaisen taannoiseen kirjaan Suomen talouspolitiikan pitkä linja -vedoten Kultti toteaa, että "empiirisen evidenssin valossa on turha toive, että julkinen valta pystyisi suhdanteita tasoittavaan käyttäytymiseen". Näin valitettavasti historian valossa näyttäisikin olevan.

Tunnetusti teräväkielinen ekonomistimme lisää höyryä: "Astetta säälittävämpää on vetoaminen tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen". Kultti muistuttaa, että lama-aikana odotettiin rikkaiden osallistuvan lamantorjuntaan suhteellisesti suuremmalla panostuksella kuin köyhien. Tuolta ajalta on hänen mukaansa nykyiset veroasteet. Kultin mukaan on omituista, että nyt kuitenkin haluttaisiin nimenomaan köyhien veroastetta alentaa. "Tässä näyttää olevan poikkeama symmetriavaatimuksesta, joka on lähes kaikkien oikeudenmukaisuuskäsitteiden perusominaisuus. Ei tarvitse olla kovinkaan epäluuloinen, että mieleen tulee kaiken takana vain olevan yrityksen puolustaa suurta julkista sektoria. Jos oikeudenmukaisuus edellyttää tulonsiirtoja rikkailta köyhille, johdonmukainen oikeudenmukaisuuden edistäminen kai johtaisi julkisen sektorin pienentämiseen, kun kaikki liikenevä raha suunnattaisiin Maliin ja Tsadiin ja vastaaviin paikkoihin. Tällöin köyhinkin suomalainen tinkisi elintasostaan."

Kulttia myös harmittaa se, että "kukaan ei enää muista verotuksen vääristävää vaikutusta". "Vaikuttaa hieman erikoiselta ajatukselta, että yli puolet kansantuotteesta täytyy kanavoida aktiviteetteihin, joita ei muka ilman verotusta saataisi rahoitetuiksi."

Pääkirjoituksessaan Kultti iloitsee myös siitä, että tekemässään arviossa "suurin osa julkisuudessa esiintyvistä taloustieteilijöistä ei ole ideologisesti leimautuneita ja heidän mielipiteensä saattavat olla informatiivisia." Kumpaankohan ryhmään Kultti kuuluu? 
 

Mitä tehdä lehdelle, että se kiinnostaisi?

Historiallinen Aikakauskirja, jota julkaisevat Suomen Historiallinen Seura ja Historian Ystäväin Liitto, on jo lähes sata vuotta toiminut keskeisenä kotimaisena alan tieteellisenä julkaisuna, meneillään on jo 98. vuosikerta. Arvostettu ja tyylikäs julkaisu, mutta ilmeisesti kaikki ei ole aivan kohdallaan.

Aikakauskirjan avausartikkelissa, pääkirjoituksen paikalla, 3/2000 nuoren polven historiantutkijat Pekka Ahtiainen ja Jukka Tervonen hämmästelevät, että esimerkiksi Suomen Historiallisen Seuran tutkijajäsenistä peräti kolmannes on laistanut aikakauskirjan tilauksista. Edelleen he huomauttavat, että "monet keski- ja vanhemman polven tutkijat ovat sen hylänneet". Aikakauskirjan ongelmana on kirjoittajien mukaan aina ollut, että omaa kenttää ei ole saatu tarpeeksi laajalti lehden taakse.

Kirjoittajat myös valittelevat, että referee-järjestelmään siirtyminen ei välttämättä ole pelkästään hyväksi lehdelle; kirjoitusten tie kirjoituspöydältä lukijalla pitenee. Erääksi ratkaisuksi he tarjoavat lehden jakamista kahtia, verkossa ilmestyväksi "ajankohtaislehdeksi" ja laajempia tutkimuksellisia kirjoituksia sisältäväksi painetuksi lehdeksi. "Mikäli HAik kääntää verkkoviestinnälle selkänsä, se jättää ehdoin tahdoin tavoittamatta yhä useamman verkkoympäristöstä tietoja hakevan historiallisen tiedon potentiaalisen käyttäjän." Kirjoittajat korostavat painetun ja verkkoversion toisiaan täydentävää merkitystä.

Aikakauskirjan uutena päätoimittajana 1.1.2001 aloittaa professori Juha Sihvola
 

Voiko tiede kertoa todellisuudesta mitään?

Helsingin Sanomien tiedesivuilla 11.11.2000 lehden tiedetoimittaja Erkki A. Kauhanen kirjoitti laittamattoman maksiimin: "ns. tieteellinen totuus on aina sosiaalinen konstruktio, konsensuspäätös."

Toivottavasti tämä ei lannista niitä tutkijoita, jotka ovat kuvitelleet saavuttavansa jotakin todellisia tuloksia tästä ympäröivästä todellisuudestamme tai asetetuista probleemoista.

Näistä samoista todellisuuden luonnetta koskevista teemoista voi lukea enemmän vaikkapa Tieteessä tapahtuu -lehden Kolmas kulttuuri -teemanumerosta (2/2000).
 

Megakootut

Yksi julkisuudessa irvityimmistä kirjallisista suurhankkeista lienee Snellmanin koottujen teosten julkaiseminen. Snellmanin merkitystä on kernaasti vähätelty, panostuksia hirvitelty. Ehkä sentään lopulta suotta. Tutkimusrahoitus ei aina kuitenkaan ole nollasummapeliä, erityishankkeisiin käytetyt varat eivät välttämättä ole lainkaan pois muulta tutkimukselta. Suurhankkeet vain aina synnyttävät närästystä, kuten esimerkiksi jo ennalta Suomen tieteen historia - projekti.

Eikä Snellman-projekti suinkaan ainut julkaisutoiminnan megahanke ole, parhaillaankin on meneillään esimerkiksi Sibeliuksen koottujen teosten julkaisuprojekti, jonka arvioidaan kestävän parisenkymmentä vuotta; muutamakymmenosaisesta sarjasta on ilmestynyt tähän mennessä yksi nide. Edelleen on puolestaan kesken Suomen Tiedeseuran 1965 käynnistynyt sarja History of Learning and Science 1828-1918; tähän mennessä on ilmestynyt parisenkymmentä osaa eikä loppua vielä näy.

Snellmanin kootuista on tähän mennessä ilmestynyt kaksitoistaosainen laitos J. V. Snellman Samlade arbeten I-II. Marraskuussa puolestaan julkistettiin ensimmäinen nide 24-osaisena sarjana ilmestyvästä koottujen teosten suomennoksesta. Valmistuttuaan vuonna 2006 (Snellmanin 200-vuotisjuhlaan) sarja on epäilemättä mittavin suomalainen käännöshanke. Suomennostyön lisäksi on tarkoitus julkaista yksiosainen J. V. Snellman -elämäkerta, jonka kirjoittaa koottujen teostenkin päätoimittajan dosentti Raimo Savolainen.
 

Neandertalin ihminen vai Homo sapiens nopeampi?

Muinaistutkijassa 3/2000 Markku Niskanen kirjoittaa Neandertalien ja Euroopan varhaisten nykyihmisten fyysisen voiman ja suorituskyvyn eroista. Perinteisestihän on arveltu, että neandertalit kookkaimpina ja romuluisina ovat kyllä vahvempia mutta ehkä sentään kömpelömpiä ja hitaampia. Niskanen todistaa toista. Hän rohkenee arvella, että neandertalit olivat paitsi vahvempia, myös parempia pika- ja kestävyysjuoksijoita kuin nykyihmiset. Niskasen mukaan eurooppalaisten nykyihmisten fyysinen voima ja suorituskyky yksinkertaisesti alkoivat vähentyä teknologisen kehityksen myötä. 

Rohkenen epäillä: enempi teoriaa on väite? Eiköhän Maurice Green olisi sentään voittanut pikajuoksussa vaikkapa aikansa nopeimman neandertalin.mennen tullen.
 

Puutteellisuudet kunniaan!

Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian professori Juha Manninen pyrkii epätäydellisyyksiin? Näin voisi ajatella kun lukee hänen tuoreen kirjansa Valistus ja kansallinen identiteetti. Aatehistoriallinen tutkimus 1700-luvun Pohjolasta (SKS 2000) saatesanoja. Kiiteltyään teoksen käsikirjoitusta lukeneita ja kommentoineita arvostettuja kolleegoitaan (mm. Matti Klinge ja Anto Leikola), hän toteaa: "Olen tehnyt parhaani, että he eivät aivan onnistuisi puhdistamaan esitystäni sen puutteellisuuksista ja niihin liittyvistä jatkotutkimuksen tarpeista, jotka vasta tekevät kirjasta mielenkiintoisen."

Mainio näkökulma kirjantekoon. 

Manninen on syksyn aikana julkaissut toisenkin Porthan-teemaisen kirjan. Hänen toimittamanaan ilmestyi teos Porthanin monet kasvot: Kirjoituksia humanistisen tieteen monitaiturista (SKS 2000). Edellistä teosta Manninen suosittelee pidettäväksi johdantona jälkimmäiseen.
 

Herscheliä myös Englannissa

Brittien tieteen päivillä viime syyskuussa oli ohjelmassa mm. pienoisnäytelmä "The Music of the Spheres", jonka päähenkilöinä olivat sisarukset, tähtitieteilijät ja musiikintekijät William (1738-1822) ja Caroline Herschel (1750-1848). Näytelmän yhteydessä kuultiin myös William Herschelin musiikkia levyiltä soitettuna (löytyy kahdelta "viralliselta" levyltä, yhdeltä "epäviralliselta"). Niin päivien järjestäjät kuin näytelmän tekijätkin olivat sangen hämmästyneitä kuultuaan, että meillä Suomessa Herschelin musiikkia oli soitettu vallan sinfonian verran omien Tieteen päiviemme avajaisissa huippuvoimin 1997 (Helsingin kaupunginorkesteri ja Leif Segerstam).
 

Heikkilä Kordelinin säätiöön

Tieteellisten seurain valtuuskunnan toiminnanjohtaja dosentti Hannu Heikkilä siirtyy 1.4.2001 Kordelinin säätiön asiamieheksi nykyisen asiamiehen Esko Koivusalon jäädessä eläkkeelle. Valtuuskunnassa Heikkilä on toiminut vuodesta 1987.

Valtuuskunnan toimistot sijaitsevat Kordelinin säätiön omistamissa tiloissa, joten Heikkilä muuttuu vuokranmaksajasta vuokranantajaksi.
 

Mitä kaikelle paperille pitäisi tehdä?

Arkistojen hoito on tunnetusti ammattitaitoa vaativaa ja säntillistä puuhaa. Kaikista meistä ei siihen ole. Tieteellisten seurojen arkistot ovat erityisen ongelmalliset: sihteereitä tulee ja menee, monenmoista puuhaillaan ja paperia syntyy. Mitä arkistoida ja miten - ja minkä saa surutta hävittää? Tämän aihepiirin ympäriltä Tieteellisten seurain valtuuskunta on yhdessä Kansallisarkiston kanssa järjestänyt tänä vuonna jo kaksi kurssia seurojen arkistojen parissa hikoileville. Kevään kurssi käsitteli vanhan aineiston käsittelyä, jälkimmäinen marraskuussa pidetty kurssi päivittäin tulevan materiaalin hallintaa. 

Nykyinen sähköpostiaika tuottaa puolestaan uusia ongelmia; tämä uusi runsas "sälä" jäikin kurssilaisia askarruttamaan ja niinpä esitettiinkin toiveita jatkokurssista, jolla käsiteltäisiin laajemminkin tätä sähköistä aineistoa.

Jatkokursseja ehkä järjestetäänkin, samoin harkitaan tieteellisten seurojen tarpeisiin räätälöidyn arkistokäsikirjan työstämistä.
 

Merkkivuosien 2001
 

Syntymäpäiviä 

Saksalainen kardinaali, matemaatikko, filosofi, teologi ja diplomaatti Nicolaus Cusanus (1401-1464) täyttää 600 vuotta. Cusanusta pidetään eräänä myöhäiskeskiajan omaperäisimmistä ajattelijoista. Hänen luomansa filosofinen järjestelmä poikkesi merkittävästi aikakautensa tyypillisestä filosofiasta. Hänen tärkeimpiä teoksiaan oli mm. De docta ignorantia (Oppineesta tietämättömyydestä, 1440). Cusanus ajatteli, että kaikki tieteellinen tutkimus on tavallaan vertaamista, tuntemamme ja tietämämme asiaintilat toimivat mittana tutkittaville asiaintiloille. Cusanuksen mukaan tietomme ei koskaan tavoita totuutta, se vain lähestyy sitä. Tätä näkemystä hän kutsui "oppineeksi tietämättömyydeksi". Tiedon mahdollisuutta ei kielletä, vaan tietäminen nähdään loputtomana tehtävänä. MikaWaltari kuvaa Cusanuksen filosofiaa Johannes Angeloksen (1952) päähenkilön elämänkatsomuksissa. 

Ranskalainen lakimies, matemaattisista probleemistaan paremmin tunnettu ranskalainen Pierre de Fermat (1601-1665) täyttää 400 vuotta. Matemaatikkopiireissä hänet tunnetaan lukuteoreetikkona sekä yhtenä analyyttisen geometrian, differentiaali- ja integraalilaskennan sekä todennäköisyyslaskennan uranuurtajista. Elinaikanaan hän julkaisi vain niukasti, ja keskeisimmät hänen ideoistaan esiintyvät oikeastaan hänen kirjeenvaihdossaan, todennäköisyyslaskennasta mm. Pascalin kanssa.

Ruotsalainen tähtitieteilijä Anders Celsius (1701-1744), nykyisin paremmin tunnettu lämpötila-asteikostaan, täyttää 300 vuotta. Hän perusti mm. Upsalan observatorion

300 vuotta täyttää myös ranskalainen tutkimusmatkailija Charles Marie de La Condamine (1701-1774). La Condamine tunnetaan erityisesti tutkimusmatkoistaan Etelä-Amerikkaan. Hän oli mukana mittaamassa meridiaanikaarta Perussa 1735, vuonna 1743 puolestaan hän oli Amazonilla ja tuomisinaan toi Eurooppaan mm. intiaanien keksimää kumia.

Saksalainen fyysikko Werner Heisenberg (1901-1976) täyttää 100 vuotta. Kuin juhlan kunnioittamiseksi on Art House juuri julkaissut Heisenbergin teoksen Fysiikka ja filosofia - modernin tieteen vallankumous (suom. Risto Vilkko); ks. arvio toisaalla tässä lehdessä. Heisenberg kehitti 1925 kvanttimekaniikan matriisiformalismin, josta sai Nobelin palkinon 1932. Heisenberg on erityisesti tunnettu epätarkkuusperiaatteestaan: mikromaailman ilmiöihin sisältyy aina tietty satunnaisuus, jonka vuoksi esimeriksi hiukkasen paikkaa ja liikettä ei voi mitata samanaikaisesti tarkasti.

Tämän vuosisadan yhtenä merkittävimmistä pidetty kemisti, amerikkalainen Linus Pauling (1901-1994) täyttää myös 100 vuotta. Hän on tutkinut varsinkin kemiallisten sidosten luonnetta ja immuniteetti-ilmiöitä. Pauling kiinnostui varsinkin biologisesti merkittävistä aineista, erityisesti proteiineista. Hän tuli tunnetuksi aikoinaan myös ydinaseiden ja ydinasekokeiden vastustajana. Pauling on palkittu kahdesti Nobelilla: vuonna 1954 Nobelin kemianpalkinto ja 1962 Nobelin rauhanpalkinto. Pauling kuuluu niihin tervaskantoihin, jotka tekivät tiedettä vielä kohtuullisen iäkkäinä eli yli 90-vuotiaana: vielä 1990-luvulla hän oli aktiivinen tutkija ja julkaisi mm. korkean lämpötilan suprajohtavuutta koskevia artikkeleita. 

Fyysikko, atomipommin kehittäjänä tunnettu italialainen, sittemmin Yhdysvalloissa työskennellyt Enrico Fermi (1901-1954) on hänkin satavuotias. Chicagossa hän johti ensimmäisen ydinreaktorin kehitystyötä, ja se saatiinkin toimimaan 1942. Hän kuului myös samoihin aikoihin perustettuun ns. Manhattan-projektiin, jonka tarkoituksena oli kehittää atomipommi. Projekti oli sangen "menestyksellinen". 

Suomalainen tähtitieteilijä Gustaf Järnefelt (1901-1989) täyttää hänkin 100 vuotta. Hän tutki erityisesti suhteellisuusteoriaa ja äärellisiä geometrioita. Hän myös käynnisti satelliittien havaintotoiminnan vuonna 1957 ensimmäisten tekokuiden ilmestyttyä taivaalle. Järnefelt toimi Helsingin yliopiston tähtitieteen professorina 1945-1969.

Maamme vanhin edelleen toimiva tieteellinen seura Societas pro Fauna et Flora Fennica täyttää 180 vuotta, seuraavaksi vanhin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 170 vuotta. Muita juhlavuosien viettäjiä voisivat olla mm. Kotikielen Seura (125 vuotta), Suomalainen Lääkäriseura Duodecim (120 v.), 110-vuotiaat Finska Kemistsamfundet, Suomalainen Teologinen Kirjallisuuseura ja Suomen kirkkohistoriallinen seura, 75-vuotiaat Geofysiikan Seura, Historian Ystäväin Liitto, Maanmittaustieteiden Seura, Suomen kuntatekniikan yhdistys ja Sähköinsinööriliitto, 50-vuotiaat Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistys, Suomen geoteknillinen yhdistys ja Suomen Ortopediyhdistys, 25-vuotiaat Ilmansuojeluyhdistys ja Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys tai 20-vuotiaat Bysantin tutkimuksen seura ja Hallinnon Tutkimuksen Seura.
 

Muistovuosia

Tanskalaisen tähtitieteilijän Tyko Brahen (1546-1601) kuolemasta tulee kuluneeksi 400 vuotta. Brahe oli perusteellinen havaintojen tekijä, hänen havaintonsa 1572 uudesta tähdestä, novasta, mullisti vanhaa maailmankuvaa: tähtitaivas ei ollutkaan muuttumaton. Vaikka Brahella olikin yllin kyllin uutta havaintomateriaalia, ei hän voinut hyväksyä Kopernikuksen Aurinkokeskistä mallia, vaan rukkaili vanhaa ptolemaiolaista maailmankuvaa uudenlaiseksi; Maa edelleen keskellä, Kuu ja Aurinko sitä kiertämään mutta Aurinkoa lisäksi 5 planeettaa. 

Pätevistä laskuapulaisista on aina pulaa, mutta Brahea lykästi: hän sai apulaisekseen vuonna 1600 Johannes Keplerin. Nokkelana poikana Kepler käytti hyväkseen sittemmin Brahen havaintoja - ja päätyi kahdeksan vuotta Brahen kuoleman jälkeen aivan toisenlaiseen malliin kuin Brahe osin samalla aineistolla. Uudenajan maailmankuva alkoi hahmottua.

Vuonna 1601 ilmestyi englantilaisen lääkärin ja fyysikon, magnetismia tutkineen William Gilbertin(1544-1603) teos De magnete, magnetisque corporibus, et de magno magnete tellure, jossa esiintyi ensimmäisen kerran mm. magneettisen navan käsite. Gilbert toimi mm. Kuningatar Elisabeth I:n ja Jaakko I:n lääkärinä. Gilbertin teos levisi muualle Eurooppaan ja sillä oli vaikutusta mm. Keplerin ajatteluun.

Ensimmäisten Nobel-palkintojen myöntämisestä 100 vuotta. Fysiikan palkinnon sai saksalainen Wilhelm Röntgen, kemian hollantilainen stereokemian perustajana tunnettu Jacobus H. van't Hoff, lääketieteen/fysiologian saksalainen bakteriologi Emil A. von Behring

Saksalainen Johann Carl Friedrich Gauss (1777-1855) julkaisi 200 vuotta sitten, vuonna 1801 ensimmäisen teoksensa Disquisitions Arithmeticae. Samana vuonna hän tuli tunnetuksi myös ensimmäisen asteroidin radan määrityksestään. Tämän ensimmäisen asteroidin löysi 1801 italialainen tähtitieteilijä Giuseppe Piazzi (1746-1826).

Kuten esimerkiksi akateemikko Olli Lehto Suomen tieteen historia 3 -teoksessa muistuttaa, Gaussia pidetään Arkhimedeen ja Isaac Newtonin rinnalla yhtenä kolmesta suuresta. "Gauss kutsui matematiikkaa tieteiden kuningattareksi ja lukuteoriaa matematiikan kuningattareksi", kirjoittaa Lehto.

Thomas Hobbesin (1588-1679) Leviathan eli kirkollisen ja valtiollisen yhteiskunnan aines, muoto ja valta ilmestyi 350 vuotta sitten. Teos ilmestyi filosofi Tuomo Ahon suomentamana ja Vastapainon julkaisemana 1999. Kirja rikkoi Hobbesin välit joka suuntaan, muistuttaa Aho suomennoksensa saatesanoissa. "Herjaamalla katolista kirkkoa hän suututti ranskalaiset, toisaalta kirjan radikaalit argumentit olivat aivan muuta kuin se ongelmaton kuninkuus Jumalan armosta, jota Stuartien restauraation kannattajat olisivat toivoneet. Yhdentoista vuoden maanpako olikin luonteva jatke kirjalle.

Kvanttiteoria viettää satavuotispäiviään jo joulukuun 14. päivä 2000.Sata vuotta sitten Max Planck esitteli säteilylakinsa Berliinin fysikaaliselle seuralle. Tätä pidetään kvanttifysiikan syntymäpäivänä. Ideana Planckilla oli se, että lämpösäteilyn synnyttävä, värähtelevä atomaarinen hiukkanen voi lähettää tai absorboida energiaa vain tiettyinä annoksina, kvantteina. Alkuun kvanttihypoteesia ei hyväksytty, ja vasta Niels Bohrin tutkimukset 1914 saivat epäilijät uskomaan Planckin hypoteesin. Planck sai Nobelin palkinnon työstään 1918. Varsinaisen kvanttimekaniikan syntyyn Planckilla ei enää 1920-luvulla ollut sen suurempaa vaikutusta. Myöhempinä vuosina Planckia alkoivat oman K. V. Laurikaisemme tavoin kiinnostaa luonnonfilosofiset sekä uskon ja tieteen välisiä suhteita koskevat kysymykset.

Puolivuosisataa sitten, vuonna 1951, yhdysvaltalainen James Watson saapui Englantiin Cavendish laboratorioon työskennelläkseen Francis Crickin kanssa; loppu sitten tiedetäänkin. Seurauksena Nobelin palkinnot.
 

Jan Rydman